Mikä Rosen-metodi?

Tutustuin Rosen-metodiin kesällä 2015 ja se muutti elämääni valtavasti. Sain yllättäin kohdattua tunteita, joita olin kantanut lähes koko elämäni ajan taakkana kehossani tietämättä niistä mitään. Olin kokenut uupumusta ja monenlaisia fyysisiä oireita, jotka rajoittivat elämääni. Innostuin opiskelemaan Rosen-terapiaa ja olen saanut siitä suuresti apua matkaani omaksi itsekseni. Uusia elämää avartavia löytöjä tulee jatkuvasti vastaan itse hoidoissa käydessäni. Elämäni on nyt rennompaa ja iloisempaa, kun olen saanut jättää osan kehon ja mielen jännityksistä pois.

Hoidon aikana Rosen-terapeutti luo hyväksyvän ja läsnä olevan ilmapiirin, jossa asiakkaan on helpompi saada kosketus kehoonsa ja tunteisiinsa. Rosen-hoidossa ei niinkään hoideta, vaan autetaan asiakasta kohtaamaan ja tunnistamaan erilaisia jännityksiä kehossaan terapeutin turvallisen kosketuksen avulla. Tällöin mahdollisesti nousee pintaan myös tunteita, joita ihminen ei ole pystynyt käsittelemään aiemmin.

Hoidossa saatuja hyötyjä ovat esimerkiksi hengityksen vapautuminen ja rentoutuminen, fyysisten kireyksien ja kipujen paraneminen, yleisen hyvinvoinnin ja luovuuden lisääntyminen, omien tarpeiden ja valinnanmahdollisuuksien löytyminen sekä tunteiden tunnistaminen ja itsetuntemuksen lisääntyminen. Aivan upeita asioita kaikki! =)

Rosen-terapeutiksi opiskeleminen kestää vähintään 3-5 vuotta ja merkittävässä roolissa on oman prosessin eteneminen, joten jokainen opiskelija etenee omaan tahtiinsa. Itse teen tällä hetkellä hoitoja nimikkeellä edistynyt opiskelija. Opiskeluni aloitin syyskuussa 2017. Lisää tietoa Rosen-metodista http://rosenmetodi.fi/ ja sieltä löydät myös lähialueesi valmistuneet Rosen-terapeutit.

Kysy lisää hoidosta ja varaa aikasi yhteydenottolomakkeella tai puhelimella 040 7188 934. Halutessassi voit ostaa ajan etukäteen myös alla olevalla linkillä:

Osta Rosen-metodi -aika