Katsominen ja näkeminen

Oletko tullut ajatelleeksi, että näkeminen ja katsominen ovat kaksi eri asiaa?

Kumpi on sinulle tyypillisempää?

Näkemisessä on kyse silmien yhteistyöstä. Vasen ja oikea silmä tuovat oman kuvansa eri puolille aivojen näköaluetta ja auttavat yhdistyessään meitä ymmärtämään maailmaa ympärillämme. Mitä paremmin tunnemme itsemme sitä selkeämmin voimme nähdä asiat edessämme. Ajatukset ja tunteet eivät tällöin muuta tietoa matkalla vaan tunnistamme ne mielessämme oleviksi.

Näkemiseen liittyy oleminen, jonka laatuja on tietoisuus, vastuun ottaminen itsestä ja arvojen ja sydämen mukaan eläminen. Oleminen ei ole keskittynyt aikaan, paikkaan tai sisällön tuottamiseen. Tunnemme usein yhteyttä, iloa ja onnellisuutta.

Katsominen puolestaan on tekemistä ja siihen on usein yhteydessä arviointi ja laskelmointi. Tyypillistä on ihannoida tehokkuutta, rahaa ja tavoitehakuisuutta. Etsimme ulkopuolelta syitä ja selitystä, samalla kuitenkin erillisyyden tunne ja ego ohjaa toimintaamme. Usein olomme voi olla surullinen tai negatiivinen, ”on raskasta olla ihminen”.

Nyky-yhteiskunta ja sen arvot suosivat katsomista ja suorittamista ja se onkin meistä suurimmalla osalla pääasiallinen silmien käyttötapa. Tätä kuvaa hyvin se, kuinka suurella osalla ihmisistä on tarve käyttää silmälaseja.

Katsomisen ja näkemisen yhdistelmä ja se kumpi niistä tulee vallitsevammaksi, rakentuu yleensä kehitysvuosinamme. Siihen vaikuttaa se kuinka näemme itsemme ja kuinka hahmotamme yksilöllisesti maailmaa ympärillämme. Mitä arvoja meille tarjotaan ja mitkä puolet itsessämme koemme hyväksytyiksi.

Kuvan muodostuminen

Vasemman ja oikean silmän kuvien yhdistyminen on enemmän kuin niiden yhteenlaskettu summa. Yhdistyminen tuo tietoisuuden nähdystä eheänä ja kokonaisuutena. Tämä yhdistyminen on verrannollinen hyvään parisuhteeseen, jossa kaksi tasa-arvoista, hyvin sopeutuvaa ihmistä yhdistävät lahjansa ja taitonsa ja luovat yhdessä jotain kauniimpaa ja suurempaa kuin mihin kumpikaan olisi yksin kyennyt.

Näkemisessä silmien hyvästä suhteesta kertoo stereonäkö, joka mahdollistaa kolmiulotteisen kuvan ja etäisyyksien sujuvan hahmottamisen. Esimerkiksi autolla ajaessa etäisyyksien, liikkuvien kohteiden ja laajan kuvan hahmottaminen on tärkeää turvallisuuden kannalta.

Tietoisessa näkemisessä harjoitellaan näkemisen syvyyttä myös sisäänpäin. Nähdessämme ja tuntiessamme syvemmin itsemme, opimme kuinka tuo tieto yhdistyy kaikkeen ulkopuolellamme. Sisäinen työ vaikuttaakin suoraan ulkoiseen maailmaan tietoisuutemme kasvaessa!

Miksi katsominen on saanut yliotteen suhteessa näkemiseen kulttuurissamme?

Keskittyminen katsomiseen kompensoi puuttuvaa kykyämme nähdä. Tarkan näön alueen haasteet saavat ulkopuolella olevan näyttämään sumealta esimerkiksi tarkentaessamme liikennemerkkiin tai luettuun tekstiin. Tämä taas kertoo syvemmällä tasolla siitä, että emme näe jotain aluetta sisäisessä olemuksessamme.

Sumeus ei johdu vain linssin toimintahäiriöstä tai silmämunan muodosta vaan yleensä löytyy yhteys johonkin ratkaisemattomaan tunnepohjaiseen tilanteeseen elämässä. Jos emme tutki sisäistä sumeutta, pysyy ulkoinenkin sumeana, se on kuin katsoisimme kuvaamme sameasta peilistä.

Lasit paras apu vai ei sittenkään?

Ongelma on, että kun ”korjaamme” laseilla näön sumenemista,  lisää se usein tunteiden jäädyttämistä ja osa olemuksestamme jää tiedostamattomaksi. Se tärkeä osa todellista luontoamme, joka kaipaisi juuri silloin tulla nähdyksi! Yleensä tämä on haavoittunut osa meissä, joka on muodostunut koetusta traumasta, jota meillä ei ole ollut mahdollisuutta kohdata vaan tunteet on ollut turvallisinta piilottaa. Näin meillä jää ”sumeita” kohtia aivojen näköalueelle, jotka näyttäytyvät näön sumenemisena.

Joskus lasit, joiden vahvuudet antaa molemmilla silmillä terävimmän kuvan näkötaululle, voivatkin häiritä silmien yhteistoimintaa. Korjatessa sumeus linsseillä, voi käydä niin että kaksi fovean eli tarkan näön aluetta alkavat käyttäytyä kuin onneton pariskunta. Ne taistelee, eikä osaa tehdä yhteistyötä. Linssien on todettu rajoittavan silmien luonnollista taipumusta kohti yhdistymistä ja näin stereoskooppinen näkeminen voi estyä.

Miksi näin käy? Paljaassa, terveessä silmässä osa valosta menee tarkan näön pisteeseen ja suurin osa laajasti verkkokalvolle. Linssi muuttaa suhteen. Tarkan näön alue stimuloituu voimakkaimmin ja se aktivoi aivoissa ajatteluun ja arki selviytymiseen liittyvää aluetta. Verkkokalvolle laajasti tuleva valo taas vähenee ja sen aktivoima aivoalue, jolla tunteet sijaitsevat uinuu.

Silmälasit voivat saada aikaan, että tunteet peittyvät ja ajatukset hallitsevat ylivertaisesti. Jumittuessamme ajatuksiin, tunteiden puuttuessa tai tietoisuuden niistä ollessa sumentuneena alamme elämään tiedostamattomasti. Lasit siis luovat valeselkeyden ja peittävät todellisen sisäisen hämmennyksen ja sumeuden elämästämme.

Naamari peittää tunteet ja ilmeet toisilta, mutta ei poista itse tunteita. Samoin silmälasit luovat illuusion siitä, että sisäisen elämän sameus ei ole läsnä. Mieli hyväksyy tämän illuusion ja tulee kokemus tunteiden puuttumisesta.

Antaessamme huomion sumeudelle, se voi johtaa meidät sisäänpäin ja voimme viimein nähdä ja tunnistaa piilotetun osan itseämme. Laajempi näkeminen verkkokalvolla haastaa meidät tulemaan tietoiseksi potentiaalista nähdä sisimmän olemuksemme merkitys. Elämän henki, näkymätön luomisen voima, nousee meille näkyväksi, kun vapautamme itsemme ”ylikatsomisesta”. Keskittyminen vain tarkkaan näkemiseen ja yksityiskohtien katsomiseen, estää meitä näkemästä laajan kuvan ja tuntemasta yhteyttä. Laajempi näkeminen ja silmien tunteminen rakkaudella taas näyttää meille suunnan yhteyteen ja elämämme tarkoitukseen.

Teksti pohjautuu pitkälti  silmälääkäri Roberto Kaplanin  kirjaan  Consiuos Seeing – Transforming Your Life Through Your Eyes