Verkkosivujen siirtäminen on työn alla, joten kaikki ei ehkä toimi oikein. Kiitos ymmärryksestä!😎

Kuuden viikon avartava matka silmiesi ja näkemisen ihmeelliseen maailmaan.

Oivalluksia, tietoa ja harjoituksia, joiden avulla voit itse vaikuttaa näköösi ja silmiesi

toimintaan!

Joka päivä iloitsen siitä että kurssin ansiosta pärjään lähes koko päivän jo ilman laseja. Se on aivan mahtavaa : )”

– Eerik

Kirkas näkö, kirkas mieli

Suomessa on edelleen yleisesti vallalla käsitys, että näön heikentyessä tilannetta voidaan helpottaa vain silmälaseilla, piilolinsseillä tai leikkauksella. Maailmalla on kuitenkin kehitetty yli sadan vuoden ajan tehokkaita harjoitteita ja menetelmiä näön parantamiseksi luonnollisesti. Nyt niiden aika on levitä laajemmin myös Suomessa.

Visioni on jakaa tietoa kuinka voimme huolehtia silmistämme ja oppia näkemään luonnollisesti. Ihmisellä tulee olla mahdollisuus valita itse, kuinka haluaa silmistään huolehtia. Passiivinen “hoito” silmälaseilla tai leikkauksella ei ole enää ainoa vaihtoehto tämän uuden tiedon valossa.

Oletamme silmien toimivan ja olevan terveet ilman, että pitäisimme niistä lainkaan huolta. Verrataanpa esimerkiksi silmien ja  hampaiden huoltamista. Kuinka paljon vähemmän annammekaan huomiota silmillemme. Luottaisimmeko hammaslääkäriin, joka väheksyisi hampaiden harjaamista?Hän sanoisi, ettei hampaillemme ole tehtävissä muuta kuin paikata tulevia reikiä. Hoito tuskin tyydyttäisi, sillä meillä on itsellämmekin paljon tietoa hampaiden huoltamisesta. Jatkossa näin voi olla myös silmiemme suhteen.

Silmien tulee kestää koko elämämme ajan. Jos joudut hankkimaan vahvemmat linssit muutaman vuoden välein, et ole huoltanut silmiäsi niiden arvoisesti. Voit kehittää tapoja harjoittaa silmiäsi, niin että ne tulevat vahvoiksi ja toimiviksi. Silmien huoltaminen on helppoa eikä vie alkuharjoittelun jälkeen ylimääräistä aikaa, kun tiedät kuinka sen teet.

Ei voi valita, ellei tiedä olevan vaihtoehtoja.

Meille on opetettu vain yksi lähestymistapa näkemiseen. Siinä silmät ajatellaan lähinnä kameran teknisinä linsseinä erillään muusta kehosta. Tämä mielikuva ei anna ihmiselle itselleen paljoakaan uskoa kykyynsä vaikuttaa silmiensä terveyteen ja omaan näköönsä. Vaihtoehdoiksi heikon näön parantamiseen annetaan silmälasit tai laserleikkaus. Nämä ovat kuitenkin vain oireiden hoitamista.

Lääkäri William Bates kehitti toimivan näön parannusmenetelmän 1920-luvulla. Se ei kuitenkaan levinnyt kulovalkean tavoin loistavista hoitotuloksistaan huolimatta, vaan aiheutti vastustusta. Vanhat yleisesti hyväksytyt uskomusjärjestelmät eivät helposti mukaudu uuteen tietoon. Laserleikkauksissa ja silmälasiteollisuudessa liikkuvat myös suuret rahat, mikä vaikuttaa niiden markkinoinnin laajuuteen ja sitä kautta uskomusjärjestelmäämme.

Silmät eivät ole kehosta erillinen osa, jonka terveyteen ei itse voi vaikuttaa. Meillä on mahdollisuus pysäyttää näön huononeminen, parantaa näköä ja ehkäistä silmäsairauksia.

Terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva vaihtoehto on esimerkiksi osallistua Kirkas näkö luonnollisesti -verkkokurssille. Kurssilla opetellaan tuntemaan omat silmät, ymmärtämään niiden viestejä sekä käyttämään ja huoltamaan silmiä niiden arvoisesti.

Neulanreikälasit ovat osa Kirkas Näkö -harjoituspakettia. Katsoessasi lasin reikien

läpi, näet kohteet huomattavasti suuremmalla terävyysalueella kuin tavallisilla

laseilla katsoessasi. Terävyysalueen laajeneminen tekee neulanreikälaseista hoitavat

ja rentouttavat.

Yhdessä Kirkas Näkö -paketin harjoitusten ja Neulareikälasien kanssa voit saavuttaa huomattavia tuloksia näkösi parantamisessa jo 10 minuutin päivittäisellä

harjoittelulla!

Lue lisää täältä!