Ensimmäinen suomalainen kirja näön parantamisesta luonnollisesti

Mediatiedote 8.2.2018

 

”Kirkas näkö, kirkas mieli – Opi näkemään luonnollisesti ilman laseja” on ensimmäinen suomalainen kirja maailmalla laajemmin tunnetusta luonnollisesta näönhuoltamisesta. Luonnollinen näkeminen korostaa ihmisen omia vaikutusmahdollisuuksia silmien hyvinvoinnin lisäämiseen. Kirja julkaistaan tulevan viikonlopun Minä Olen -messuilla 10.-11.2.2018.

– Oletamme silmien toimivan ja olevan terveet ilman, että pitäisimme niistä lainkaan huolta. Silmät ovat tärkein aisti- ja vuorovaikutuselimemme, mutta kuinka vähän aikaa käytämmekään niiden huoltamiseen verraten esimerkiksi hampaisiimme, toteaa kirjan kirjoittanut ja kursseja pitävä Riikka Karjanlahti.

Karjanlahti pääsi itse eroon silmälaseistaan menetelmän avulla vajaa 2 vuotta sitten.

– Olin tarvinnut laseja 18 vuotta aamusta iltaan ja suunnittelin laserleikkaukseen menoa. Onneksi löysin luonnollisen näkemisen ennen sitä, hän iloitsee.

Silmiä ja näkösysteemiä harjoittamalla on silmien mahdollista päästä takaisin niiden luonnolliseen olotilaan, jolloin ei ole tarvetta laseille tai kostutustipoille. Harjoittelu vaikuttaa positiivisesti myös unen laatuun, muistiin ja keskittymiskykyyn, itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen sekä ehkäisee silmäsairauksia ja säästää rahaa.

 

Aiheeseen voi tulla tutustumaan lisää Minä Olen -messuilla Finlandia-talossa 10-11.2 paikalla 150A.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *